Pertti "Pera" Stade

Pera aloitti keilailun aikana, jolloin hän työskenteli lentoasemalla ja Tikkurilan keilahalli valmistui. Työkaverin houkuttelemana hän lähti kokeilemaan keilailua ja jäi koukkuun niiltä näppylöiltä. 
Niin kovasti oli jo silloin innostusta tätä harrastusta kohtaan, että Pera ja silloinen ATK:n porukka osallistuivat Alueuutisten kisaan joukkueella nimeltä ”Dumppi”. Tästä keilaura lähtikin huimaan nousuun ensin  Finnairin keilaajista ja kaudella 2004-2005 Pera pelasi jo City B: n riveissä.

Vuosien varrelta Peran mieleen on jäänyt monta hienoa muistoa, mutta vuosi 1995 erityisesti. Silloin Pera heitti Hyvinkään hallissa sarjaan 300 pistettä! Viimeiseen heittoon hän kertoi lähteneensä heti, kun sai pallon palautuskoneesta ja ennen kuin ajatukset ehtivät karata mihinkään. Nelonen ja seiska kaatuivat viimeisinä hieman paksusta osumasta. Siitä kisa jatkui PinJetsin kisan finaaliin ja aina loppuun saakka. Lopulta vastassa oli Mika Luoto, tuleva euroopanmestari,  jolle Pera hävisi vaivaisella yhdellä pistellä (224-223).

Pera on istunut monena vuotena City B:n hallituksessa. Toki hän on aktivoitunut muissakin harrastuksissa. Golf, jazzfestarit, musiikki, leffat, kirjat, ulkoilu ja Eestin kielen opiskelu kuuluvat hänen arkeensa.

Kysyttäessä mikä on City B:ssä parasta (vastaus kolmeen sanaan): Aktiiviset ihmiset toiminnassa!

Kaudella 2022-2023 Pera kuuluu City B:n hallitukseen.