Mirva Lindfors

Mirvaan keilakärpäsen puraisi 80-luvulla kun jo edesmennyt keilakaverimme Eira Hirvonen samasta työpakasta houkutteli hänet mukaan firman harjoitusvuorolle. Sitä ennen Mirva oli kokeillut koulun liikuntatunneilla keilailua ja pitinyt siitä kivana harrastusmuotona. Mirva liittyi seuran riveihin niin ikään Eiran houkuttelemana 80-luvun lopussa. Se oli helppoa koska niin monta työkaveria jo oli seurassa. Itse asiassa siihen aikaan tuntuikin että KontU ja sittemmin City Bowlers jakautui kahteen työpaikkaporukkaan – essolaisiin ja pankkilaisiin. 

Keilamuistoja on kertynyt Mirvalle tietenkin paljon, mutta parasta keilailussa on hänen mielestään kaikki pienet ja suuret onnistumiset.

Mirvan perheeseen kuuluu puoliso ja kaksi Maine Coon –rotuista tyttökissaa. Jälkikasvu, kaksi poikaa, ovat jo vuosia asuneet omillaan. Mirvan mukaan hän viettää rauhallista eläkeläisen elämään harrastusten piristäessä päiviä. Näin sivusta katsoen se on kyllä hurjan aktiivista arkea. Keilailun lisäksi rakas lauluharrastus vie melko ison osan arjesta vuosia jatkuneen kuorossa ja lauluyhtyeessä laulamisen muodossa. Viime vuosina Mirva on miehensä kanssa tehneet myös duona musajuttuja, joita voi myös käydä katsomassa YouTubessa – Herrasväki Lindfors. Tähän vielä kun lisätään teattereissa ja konserteissa käynnit, jotka ovat lähellä sydäntä,  unohtamatta omakotitalon tarjoamia moninaisia puuhia, niin kyllä siinä tekemistä riittää.

City B kolmella sanalla: Kivojen ihmisten seura.